maanantai 30. joulukuuta 2013

Sisustusjuttuja

sisustus1


Vanhemmillani sattui pyörimään nurkissa tarpeeton lasivitriini, joten he lahjoittivat sen minulle. Äiti kävi tänään kuskaamassa kaapin mun kämpille, ja ilta onkin kulunut mukavasti sisustellessa. Vitriinin ylähyllylle järjestin hajuvesikokoelmani, joka onkin jo aika mittava... :D

sisustus3


Olin myös hieman kyllästynyt siihen, että kaikki elokuvani ovat nykyään vaatehuoneessa (koska niitä on aivan, no, helvetisti, kuvassa noin 10% mun kaikista dvd:istä...). Mun mielestä dvd:t on kivannäköisiä, joten asettelin muutaman suosikkileffani myös vitriiniin. Mulle dvd-hylly on sellainen juttu, jonka tsekkaan ensimmäisenä, kun olen käymässä ensimmäistä kertaa jonkun ihmisen luona.
Leffamaku kertoo paljon.

sisustus2


Mulla on jo pitkään ollut sellainen unelma, että sitten kun oon kolmekymppinen ja mulla on joku upea asunto jossain, niin haluan ehdottomasti kunnon juomakaapin, josta voin sitten kaadella drinksuja vieraille :D No, tämä on ihan hyvä alku. Viskipaukku, anyone?

sisustus4


sisussuu


Äiti toi myös pari pikkulaatikostoa, jotka on aivan superkäteviä mulle, koska onnistun aina hukkaamaan kaikki pienet tavarat, esim. meikit, laturit, johdot, yms!

collagepiisami
Jospa viimein saisin pidettyä mun massiivisen kosmetiikka-arsenaalin kuosissa...
IMG_7258

Ja viimeisenä: ihana ysärilamppu ysärilapselle! Mahtava joululahja faijalta!


Ps. Käytiin tänään Eevan kanssa kiertelemässä kirppareita ja löysin jotain aivan superihanaa...
Mutta siitä lisää myöhemmin ;)

tiistai 24. joulukuuta 2013

Täydellisyyttä

Toivottavasti kaikilla teillä siellä ruudun toisella puolella on ollut ihana jouluaatto! Omani on ollut suorastaan täydellinen! Aamupäivä meni lähinnä siivotessa ja viimeisiä järjestelyjä tehdessä. Kerkesin jopa ottaa päikkärit ;) No, nyt on syöty paljon, avattu lahjat ja käyty saunassa, ihanan raikas olo! Tässäpä muutama kuva vielä;


Voi rakkautta, uusin Image ja kuohuviinilasi! Trendi odottaa vuoroaan! Luulin oikeasti pitkään, että Image olisi jotenkin puuduttava lehti, mutta viime aikoina oon huomannut, että päinvastoin! Oon diggaillut erityisesti kolumneja ja pääkirjoituksia. (Leffa-arvosteluja ei varmaan tarvitse erikseen mainita!)


Lämpimät sukat on parasta!


 
Vähän joululahjoja! Äidiltä ihana suihkugeeli-vartalovoidesetti+kasvonaamio! Ronjalta teetä! Muitakin loistavia lahjoja toki sain, mutta onnistuin räpsäisemään vain ihan muutaman kuvan. Mainittakoon nyt kuitenkin ainakin Ronjalta saamani Criminal Minds-boksi, joka luultavasti tuhoaa sosiaalisen elämäni vähäksi aikaa! :D


Lapsi on iloinen kun se on sokeriövereissä!





maanantai 23. joulukuuta 2013

Aika chillata!

Otsikko saattaa näyttää hiukan itseironiselta niiden mielestä, jotka ovat viime aikoina viettäneet aikaa kanssani! Joulukuu on nimittäin mennyt aika lailla stressatessa. Joka tapauksessa, koulukiireistä ja joululahjojen metsästyshössäkästä huolimatta välillä on ollut aikaa rentoutumisellekin...


Mun on välillä erittäin vaikea motivoida itseäni opiskelemaan. Oon vähän turhan mukavuudenhaluinen, enkä jaksa istua kauaa kirjoituspöydän ääressä tehokkaasti opiskellen. Pikku hiljaa oon oppinut huijaamaan itseäni lukemaan tekemällä sen jossain mukavassa paikassa: esimerkiksi ylppäreihin oon tähän mennessä lukenut eniten kahviloissa. Hissan abikurssin kokeeseen motivoin itseäni lasillisella punaviiniä, kynttilöillä ja tyynykasalla!


Vähän aikaa sitten käytiin Ronjan kanssa Helsingissä joululahjaostoksilla. Shoppailun jälkeen oli kiva levähtää teekupin kera, The Housessa joimme aivan taivaallista teetä, jonka makua en kyllä valitettavasti muista!


Noniin, ja aika tehdä pieni tunnustus. Olen jälleen koukussa. Yläasteella hurahdin täysin kyseiseen sarjaan (kaverini Tuukan suositeltua sitä, kiitos vaan!) Viime viikolla tein sen virheen, että aloitin ykköskauden ensimmäisestä jaksosta koko sarjan uudestaan. Ja arvatkaapas vaan, mihin olen käyttänyt lomani ensimmäiet päivät... 


Tänä vuonna onnistuin omasta mielestäni löytämään näteimmät joululahjapaperit moniin vuosiin! Silkkinauhat löytyivät Tigerista euron/rulla, ja lahjapaperi Suomalaisesta kirjakaupasta. Loput lahjat pakkasinkin sitten perinteisesti sellofaaniin. Niistä ei nyt kuvia siltä varalta, että joku perheenjäsen sattuisi kurkistamaan blogia ennen huomista ;)

Nyt palaan takaisin lämpimän peiton alle kera teekupin ja avaan taas telkkarin... Iloista joulunaikaa, murut! :3

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

December


Pakko myöntää, että joulukuun pimenevissä illoissa minussakin asustava pieni sisäinen romantikko herää, ja huomaan hakeutuvani yhä uudelleen perinteisen romaani-villasukat-kynttilät-suklaalevy-yhdistelmän pariin. Siksi haluankin jakaa teille muutamia minun arkeni piristysruiskeita;






                         sekä:


Kuvat ovat suurimmaksi osaksi viikonlopulta ja ihanan Ronjan ottamia. Valitettavasti olen tällä kertaa liian laiska kääntämään tekstiä englanniksi, sillä friikin on nyt palattava koloonsa teen, elokuvamusiikin, päiväkirjan sekä hyvän romaanin pariin.
/ Sorry, I'm wayyyy too tired to translate this time, but I think those pics tell everything! Happy christmastime everyone!

Ihanaa joulukuun alkua kaikille teille, muruset!

edit: alkuperäinen otsikko oli "Joulukuu" mutta tuo koukeroinen fontti sai sen näyttämään "Joululuulta", mikä viimeksi julkaisemani tekstin luomassa kummassa kontekstissa olisi ollut omiaan herättämään kyseenalaisia mielleyhtymiä. Olkoon sitten latteasti "December."