lauantai 22. maaliskuuta 2014

Lauantaiaamu

Huomenta!
Heräsin tänään ihanaan vapaudentunteeseen. YO-kirjoitukset on nyt vihdoin ohi, eikä mun ihan oikeasti tarvitse enää lukea. Varsinkin tän kevään lukurupeama tuntui yllättävän rankalta, vaikka olinkin ihan fiksusti jakanut aineet kolmeen kirjoituskertaan eli kaksi ainetta per kerta. Tänä keväänä kirjoitin kuitenkin kaikista vaikeimmat aineet eli pitkän saksan ja historian, ja varsinkin historiaa tuli jännitettyä aika paljon (heräsin esimerkiksi viime viikolla keskellä yötä miettimään yöpakkaskriisiä ja noottikriisiä). No, nyt urakka on takanapäin, ja luulisin, että molemmat meni ainakin ihan mukavasti läpi!


Eilen käytiinkin sitten illalla juhlistamassa päättyneitä kirjoituksia Opri-serkkuni, äitini sekä Oprin vanhempien kanssa Huili-ravintolassa, ja oli muuten ihan älyttömän hyvää ruokaa! Itse tilasin grillihärkää, sekä punaviiniä. Tänään aamulla jatkoin elämästä nauttimista tv-sarjojen ja suklaan kera ;)


Aivan ihanaa tällainen löhöäminen pitkästä aikaa, kun viime aikoina lähes kaikki aika on mennyt lukemiseen. Myös sosiaalinen elämäni on ollut aika kuollutta teatteritreenejä lukuunottamatta, joten oon enemmän kuin iloinen päästessäni tänään vähän bilettämään hyvässä seurassa ;)

illan suunnitelma siis... skumppa! ;)
Oikein ihanaa lauantaita kaikille! :) Ja tsemppiä niille abeille, joilla on vielä ens viikolla kirjotuksia edessä! Kyllä nekin pian ohi on ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti